Vihdoinkin saan aikaseksi vähän päivitystä...
Aloitetaan "alusta".
Maanantaina-illalla, 4.8 multa lähti tulemaan lapsivettä joten ei muuta kuin synnärille näytille. Ensin katsoivat että ei sieltä mitään ole tullut, mutta kun lääkäri teki tarkastusta kävi oikeen hulahdus ja sitten uskoivat=) Supistuksia ei kuitenkaan vielä ollut, joten ei muuta kuin osastolle 312 odottelemaan. Pasi lähti yöksi kotiin. Tiistai ja keskiviikko tuli sitten vietettyä osastolla. Öisin supisteli sen verran kipeästi etten oikeen saanut nukuttua. Nämä supistukset eivät vielä kuitenkaan edistäneet itse synnytystä, tekivät vaan vähän kipeää. Keskiviikkona lääkäri kävi katsomassa mua ja sanoi että ellei mitään tapahdu ennen niin seuraavana, eli torstai aamuna aloitetaan käynnistely. Ei sitten tarvinnut... Keskiviikko-iltana joskus 8 aikaan alkoivat selvästi kipeämmät supistukset. Jotka koko ajan kovenivat ja johan alkoi tapahtua. Pasi oli sairaalalla jo valmiiksi, enkä enää uskaltanut päästä sitä kotiin. Äiti oli onneksi tullut meille jo, joten Idakin oli hyvässä hoivassa. Yöllä puoli kahden aikaan hoitaja totesi mun olevan jo niin kipeä että päästään lähtemään synnytyssaliin. Ja heti sitten kahden aikaan sainkin jo epiduraalin. Torkuttiin siinä sitten Pasin kanssa muutama tunti (mä sain pari kertaa epiduraalia lisääkin). Ponnistaminen aloitettiin 8.40 ja 9.38 oli täydellinen poikavauva (3595 g ja 52 cm, pipo 35 cm) maailmassa <3. Säästän lukijani tarkemmilta yksityiskohdilta (voin niitä kertoa sitten tarvittaessa kasvotusten), mutta sen voin sanoa että voi luoja että teki kipeää... näin lievästi sanottuna.). Synnytyssalista siirryttiin osastolle 311, huoneeseen 7, punkka 3=) Poitsu oli alusta asti tosi rauhallinen. Nukkui ja söi hyvin (sama tahti jatkuu muuten edelleen). Ensin vauvan verensokeri laski, mutta sekin korjaantui jo seuraavana päivänä. Sairaalassa oltiin neljä päivää, eli maanantaina 11.8 tultiin kotiin. Mä ehdin siis itse olla viikon sairaalassa.
Pari kuvaa sairaalalta:
7.8, poitsu on ihan muutaman tunnin ikäinen tässä:
Vähän hymyä=)
Ja vielä iskän sylissä:
Nyt ollaan sitten oltu kolme ja puoli viikkoa kotona koko porukka. Pasikin menee vasta ensi viikolla töihin. Kaikki on lähtenyt rullaamaan ihan hyvin. Itse olen ollut hiukan huonommassa kunnossa (hiton episiotomia-haava kun ei voi mennä kunnolla kiinni, hemmetti!), mutta parempaan päin. Vauva on niin ihana! Ei tätä oikeasti voi sanoin kuvailla...<3 Toki on rankkaakin, yöheräilyt ja sen semmoiset, mutta kyllä tämä on oikeasti kaiken sen hien ja tuskan arvoista!
Ensimmäinen lastenneuvola oli viime viikon perjantaina ja poitsu kasvaa hienosti. Hän on jo yli neljä kiloinen (terveydenhoitaja olisi ollut kuulemma ihan tyytyväinen jos paino olisi ollut 3800 g, mutta meidän nuorella miehellä on melko hyvä ruokahalu ja ruokaa on kyllä tarjolla, välillä vähän liiankin kanssa=)). Seuraava neuvola onkin jo ensi viikon perjantaina. Meillä on tosi mukava lastenneuvolan täti. Se on musta tosi tärkeää että on semmoinen ihminen kenen kanssa tulee juttuun, olen kuullut aika hurjistakin tädeistä....
Ida on ottanut uuden tulokkaan hienosti vastaan, haluaisi hoivata (lue:pestä) vauvaa paljon enemmänkin jos vaan iskä ja äiti antaisivat luvan=)
Unohdin varmaan puolet jutuista (raskausdementia on vaihtunut äitiysdementiaan...), mutta tulen sitten täydentämään ja tietysti päivittämään kuulumisia (toivottavasti vähän useammin tästä edespäin). Vielä pari kuvaa...
Miten suloinen voi oikeasti pieni ihmistaimi olla...<3
Äiti ja vauva:
Aloitetaan "alusta".
Maanantaina-illalla, 4.8 multa lähti tulemaan lapsivettä joten ei muuta kuin synnärille näytille. Ensin katsoivat että ei sieltä mitään ole tullut, mutta kun lääkäri teki tarkastusta kävi oikeen hulahdus ja sitten uskoivat=) Supistuksia ei kuitenkaan vielä ollut, joten ei muuta kuin osastolle 312 odottelemaan. Pasi lähti yöksi kotiin. Tiistai ja keskiviikko tuli sitten vietettyä osastolla. Öisin supisteli sen verran kipeästi etten oikeen saanut nukuttua. Nämä supistukset eivät vielä kuitenkaan edistäneet itse synnytystä, tekivät vaan vähän kipeää. Keskiviikkona lääkäri kävi katsomassa mua ja sanoi että ellei mitään tapahdu ennen niin seuraavana, eli torstai aamuna aloitetaan käynnistely. Ei sitten tarvinnut... Keskiviikko-iltana joskus 8 aikaan alkoivat selvästi kipeämmät supistukset. Jotka koko ajan kovenivat ja johan alkoi tapahtua. Pasi oli sairaalalla jo valmiiksi, enkä enää uskaltanut päästä sitä kotiin. Äiti oli onneksi tullut meille jo, joten Idakin oli hyvässä hoivassa. Yöllä puoli kahden aikaan hoitaja totesi mun olevan jo niin kipeä että päästään lähtemään synnytyssaliin. Ja heti sitten kahden aikaan sainkin jo epiduraalin. Torkuttiin siinä sitten Pasin kanssa muutama tunti (mä sain pari kertaa epiduraalia lisääkin). Ponnistaminen aloitettiin 8.40 ja 9.38 oli täydellinen poikavauva (3595 g ja 52 cm, pipo 35 cm) maailmassa <3. Säästän lukijani tarkemmilta yksityiskohdilta (voin niitä kertoa sitten tarvittaessa kasvotusten), mutta sen voin sanoa että voi luoja että teki kipeää... näin lievästi sanottuna.). Synnytyssalista siirryttiin osastolle 311, huoneeseen 7, punkka 3=) Poitsu oli alusta asti tosi rauhallinen. Nukkui ja söi hyvin (sama tahti jatkuu muuten edelleen). Ensin vauvan verensokeri laski, mutta sekin korjaantui jo seuraavana päivänä. Sairaalassa oltiin neljä päivää, eli maanantaina 11.8 tultiin kotiin. Mä ehdin siis itse olla viikon sairaalassa.
Pari kuvaa sairaalalta:
7.8, poitsu on ihan muutaman tunnin ikäinen tässä:
Vähän hymyä=)
Ja vielä iskän sylissä:
Nyt ollaan sitten oltu kolme ja puoli viikkoa kotona koko porukka. Pasikin menee vasta ensi viikolla töihin. Kaikki on lähtenyt rullaamaan ihan hyvin. Itse olen ollut hiukan huonommassa kunnossa (hiton episiotomia-haava kun ei voi mennä kunnolla kiinni, hemmetti!), mutta parempaan päin. Vauva on niin ihana! Ei tätä oikeasti voi sanoin kuvailla...<3 Toki on rankkaakin, yöheräilyt ja sen semmoiset, mutta kyllä tämä on oikeasti kaiken sen hien ja tuskan arvoista!
Ensimmäinen lastenneuvola oli viime viikon perjantaina ja poitsu kasvaa hienosti. Hän on jo yli neljä kiloinen (terveydenhoitaja olisi ollut kuulemma ihan tyytyväinen jos paino olisi ollut 3800 g, mutta meidän nuorella miehellä on melko hyvä ruokahalu ja ruokaa on kyllä tarjolla, välillä vähän liiankin kanssa=)). Seuraava neuvola onkin jo ensi viikon perjantaina. Meillä on tosi mukava lastenneuvolan täti. Se on musta tosi tärkeää että on semmoinen ihminen kenen kanssa tulee juttuun, olen kuullut aika hurjistakin tädeistä....
Ida on ottanut uuden tulokkaan hienosti vastaan, haluaisi hoivata (lue:pestä) vauvaa paljon enemmänkin jos vaan iskä ja äiti antaisivat luvan=)
Unohdin varmaan puolet jutuista (raskausdementia on vaihtunut äitiysdementiaan...), mutta tulen sitten täydentämään ja tietysti päivittämään kuulumisia (toivottavasti vähän useammin tästä edespäin). Vielä pari kuvaa...
Miten suloinen voi oikeasti pieni ihmistaimi olla...<3
Äiti ja vauva:
Kommentit